SUKSEN LUISTOON ON KOLME VAIKUTTAVAA TEKIJÄÄ

1. Suksen mitoitus

Suksen tulee olla oikein mitoitettu hiihtäjän mukaan. Oikean suksen valinta onnistuu varmimmin asiantuntevan suksimyyjän avulla.

2. Pohjakuviointi

Pohjakuviointi kelin mukaan - joko kuivan- tai kosteankelin kuviointi. Suksen pohjaan on mahdollista tehdä erilaisia kuviointeja sitä varten kehitetyllä hiontalaitteella. Paras vaihtoehto aktiivihiihtäjälle olisi kahdet eri kelialueen sukset, joihin ajetaan keliä vastaavat kuvioinnit, koska kostealle tarvitaan karkeampi kuvio, kun taas kuivemmalle hienompi.

3. Voitelu

Voitelulla kruunataan lopputulos, jos edellä mainitut on kohdallaan. On turhaa laittaa kalliita voiteita pohjaan, jos suksella ei ole ominaisuuksia luistaa. Yleensä perusvoiteilla saa suksen tarvittavaan luistoon.

PALVELUIHIMME KUULUU

- Suksihionta Wintersteiger kivihiontakoneella

- Suksien pohjustus ja voitelu

- Voidemyynti

- Voitelutarvikkeiden myynti

- Suksimyynti uudet ja käytetyt

- Voitelukoulutukset

SUKSEN VALINTA

Suksia löytyy tänä päivänä moneen lähtöön. Hintahaitari on suuri, kuten myös valikoima. Hiihtotapoja ja -tyylejä on monenlaisia. Joillakin ”potku” on terävämpi kuin toisella, mikä vaikuttavaa myös suksen valintaan.

Rossignol

Meillä on mahdollista testata ostettava suksi ja jos ei ole hyvä, sen voi palauttaa. Toimimme Rossingnol suksien jälleenmyyjänä, joten meiltä voi tilata sukset asiakkaan tarpeen mukaan.
SAAT SELLAISET SUKSET, MITKÄ ON SINULLE HYVÄT.

SUKSEN HIONTA

Yleisin syy suksen luistamattomuuteen on liikaa voidellut sukset. Tämä tarkoittaa sitä, että kun käytetään kovia voiteita, ei pohjakuviointia harjata kunnolla auki esim. messinkiharjalla. Tällöin suksen pohjaan tulee lasittunut pinta, kosteus ei poistu suksen alta ja suksi liimaantuu latuun. Tämän takia on hyvä hiotuttaa sukset ainakin kerran kaudessa, jolloin pohjat aukaistaan ja suoristetaan, joten voitelu on helpompaa. Mahdolliset isommat naarmut voidaan paikata suksen pohjasta, jolloin ei tarvitse poistaa pintaa suhteettoman paljon. Tällöin hiontavaraa jää seuraaviin kertoihin.

VOITELU

Voitelu mielletään yleensä hankalaksi suorittaa, mutta perusasioilla pääsee pitkälle. Voitelussa tarvitaan voitelurauta, jossa lämpötila on säädettävissä. Vanhaa silitysrautaa ei kannata käyttää, koska sen lämpötilan säätö ei ole tarkka. Tarpeellisia välineitä ovat messinki- ja nylonharja sekä sikli ja olassikli. Suksi on hyvä saada kunnon telineeseen kiinni, jolloin on helpompi työskennellä. Voidellessa on varottava liian kuumalla raudalla työskentelyä, sillä se voi polttaa suksen pohjan kuprulle. Meiltä saat ostettua voiteluun tarvittavat perusvälineet.

Ensin suksi puhdistetaan ladulta tulleesta liasta luistopintoihin tarkoitetulla aineella, jonka jälkeen messinki- tai rosteriharjalla harjataan urat auki. Kova voide laitetaan alle suojaamaan kulutusta kerran tai kaksi tarpeen mukaan. Tämän jälkeen tehdään huolellinen siklaus ja harjaus ensin messinki- ja sitten nylonharjalla. Seuraavaksi laitetaan kelivoide kyseiselle kelille. Viimeistely tehdään siklaamalla ja harjaamalla.

Pitovoitelu tarvitsee alleen pohjavoiteen, jonka päälle rakennetaan pitovoitelu.

Suksi kannattaa pitää aina voiteissa, eli hiihdon jälkeen puhdistus ja pehmeä kelivoide, esim. violetti Start voiteeksi. Näin suksi ei pääse kuivumaan.

Kuten todettua, tyylejä ja tapoja hoitaa suksia on monenlaisia…
tässä niistä yksi.

Skiipos Oy Jorma Lindroth